avaa valikko

Mikä saa työvaatteen kestämään?

Hyvä, toimiva ja yksilöllisesti mitoitettu työvaate parantaa työntekijän työn tekemisen olosuhteita ja vaikuttaa jopa työssä viihtymiseen. Siksi monet työnantajat ovat päättäneet panostaa laadukkaisiin työvaatteisiin. Toimivuuden lisäksi myös tyylikäs yhtenäinen ilme on työnantajan kannalta tärkeä osa kokonaisuutta. Kun työvaatteisiin panostetaan, halutaan että uudet työvaatteet myös kestävät ja täyttävät niille asetetut vaatimukset mahdollisimman pitkään. Millaisiin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta työvaatteen elinkaaresta saadaan mahdollisimman pitkä?

Kotimainen tuotanto mahdollistaa yksilöllisen valmistuksen

Perheyrityksemme arvot ovat aina ohjanneet työtämme. Me haluamme valmistaa hyvistä materiaaleista kestäviä ja hyvin istuvia työasuja asiakkaiden tilausten mukaan. Näin voimme tarjota työtä Suomessa ompelualan ammattilaisille, joiden osaaminen ja sitoutuminen ovat huippulaatua. Hyvin ja sydämellä tehty työ näkyy myös työvaatteen laadussa.

Samoja kankaita käyttävät muutkin työvaatteiden valmistajat, mutta leikkaamomme ja ompelimomme ammattilaiset saavat mitoituksella ja kaavoituksella työvaatteisiimme juuri oikean istuvuuden ja sopivuuden. Jokainen työntekijä saa työvaatteen, jossa näyttää hyvältä ja voi iloita siitä. Kun vaate istuu oikeista paikoista, se ei lukitse työntekijän liikkeitä, vaan mukautuu työhön. Vaate ei kiristä eikä kulu tai repeä työn kuormituksessa.

Emme valmista tuotteita varastoon, vaan teemme tuotteet aina asiakkaidemme tilausten mukaan. Sitoutunut henkilöstömme tekee kaikkensa, että asiakkaan toiveet toteutetaan nopeasti ja tarkasti.

Laadukkaat raaka-aineet mahdollisimman läheltä

Raaka-aineen laatu on tärkeä osa työvaatteen kestävyyttä. Voidaankin sanoa, että mitä laadukkaampi kangas, sitä pidempi on työvaatteen käyttöikä. Halvimmalla hankintahinnalla ja pitkällä aikavälillä edullisimmalla vaatteella on selvä ero. Iloksemme yhä useammat yritykset haluavat tarkastella työvaatehankintoja vastuullisesti tuotteiden koko elinkaaren näkökulmasta.

Meidän kankaamme tulevat Euroopasta, enimmäkseen Italiasta ja Portugalista. Työvaatteiden vastuullisilla materiaalitoimittajilla on kaikki standardit ja prosessit kunnossa ja voimme luottaa heidän materiaaliensa laatuun ja valmistuksen vastuullisuuteen. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että värjäyksessä ei käytetä vaarallisia väriaineita tai muita Euroopassa kiellettyjä aineita. Puuvillalaaduissa olemme siirtyneet ekopuuvillaan ja käytämme osittain bambusta tehtyä ja ekologisempaa lyocelia korvaamaan perinteisiä puuvillalaatuja.

Oma pesutestaus ennen valmistusta

Tarkkojen ostokriteerien lisäksi testaamme itse jokaisen kangaslaadun. Pesemme ja mittaamme jokaisesta erästä palan, ja säilytämme sen tiedot. Testaamme, miten kangas toimii pesussa ja mitä meidän tulee ottaa huomioon valmistuksessa. Jokaiseen työvaatteeseemme lisäämme aina myös pahvisen tuotekortin, jonka avulla pääsemme jäljittämään tuotteemme kankaan tuote-erään saakka.

Ei heikkoja lenkkejä

Kaikki trikoomateriaalit sekä napit, nepparit ja vetoketjut ostamme suomalaisilta valmistajilta. Pienillä osilla on taipumus muodosta työvaatteiden heikoimmaksi lenkiksi. Tämän me haluamme välttää ostamalla kotimaista laatua. Samalla tuemme myös työllisyyttä Suomessa ja vältämme turhia kuljetuskustannuksia.

Myös ompelulankojen valintaan kiinnitämme paljon huomiota ja panostamme niissäkin hyvää ja kestävään materiaaliin. Saumat eivät ratkeile, kun langat joustavat ja tukevat oikealla tavalla.

Laadukas viimeistely – sillä siisti

Suunnittelemme vaatteisiimme harkittuja yksityiskohtia niin, että vaatteet näyttävä yhtä hyvältä myös pesujen jälkeen. Myös tämän on tärkeää pitkän elinkaaren näkökulmasta.

Vaatteiden silittämien ja saumojen avaamien silittämällä viimeistelevät tuotannossa vaatteidemme laadun. Emme viikkaa ja pakkaa työvaatteitamme muovipusseihin, vaan laskostamme ne väljästi ja ilmavasti pahvilaatikoihin silkkipaperin päälle. Näin työvaatteet saapuvat käyttäjilleen siisteinä ja suorina. Ne viestittävät laatua ja arvostusta.

Oikea huolto pidentää työvaatteen elinkaarta

Työvaatteemme on suunniteltu kestämään toistuvia pesuja laadukkaana. Ne säilyttävät miellyttävyytensä, kokonsa, muotonsa ja värinsä. Oikea huolto ja pesu pidentävät työvaatteiden ikää merkittävästi. Siksi asiakkaidemme kannattaa kiinnittää myös tähän huomiota. Jokaisessa vaatteessamme on pesuohje, josta näkyvät tarkat pesu- ja silityssuositukset. Näitä noudattamalla asiakkaamme voi vaikuttaa työvaatteen kestävyyteen ja pidentää sen käyttöikää.

Hoitovinkkejä: https://www.elaiho.fi/tyovaatteiden-hoitovinkit/

E. LAIHO Oy on perheyritys, joka on valmistanut kotimaisia hyvän olon työvaatteita jo vuodesta 1954. Työvaatteet valmistetaan Lohjan tehtaalla korkealaatuisista kankaista ja materiaaleista. Palvelemme kaiken kokoisia (ihmisiä,) yrityksiä ja brändejä, pesuloita sekä kuntien ja kaupunkien työntekijöitä.

Made in Lohja est. 1954 - Onnellisten ompelijoiden tekemät hyvän olon työvaatteet

Ystävällisyys

Uskomme, että kaikki hyvä liiketoiminta perustuu ihmisten väliseen ystävällisyyteen. Myös hyvin valmistettu työvaate on ystävällinen ympäristölleen ja käyttäjälleen.

Välittäminen

Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaat, hyvistä raaka-aineista valmistetut työvaatteet, sillä välitämme heistä aidosti.

Mukavuus

Meille on tärkeää, että työvaate tuo kantajalleen ryhdikkään olon ja hyvän mielen. On ihanaa, kun työvaate näyttää ja tuntuu mukavalta!

Ammattiylpeys

Ammattiylpeys on meille arvokas asia, jota kannamme mukana kaikessa toiminnassamme. Teemme hyvää työtä suurella sydämellä jatkuvasti kehittyen.

Asiakaspalvelu

+358 19 32 991

Tuotanto

Tekninen päällikkö
Jouni Kesälä
puh. +358 40 529 2382

Osoite

E. LAIHO Oy
Veijolankatu 45
08150 Lohja, Suomi

Sähköposti

etunimi.sukunimi@elaiho.fi

Tietosuojaseloste

Tietosuoja ja evästeet

Myynti ja markkinointi

Markkinointipäällikkö
Jaana Nurminen
puh. +358 50 593 0763

Myynti
Santeri Nurminen
puh. +358 44 726 8350

Myynti
Taina Pönkkä
puh. +358 19 32 991

Myynti
Ninni Enroth (perhevapaalla)

Toimitusjohtaja
Liisa Laiho
puh. +358 400 506 238