Mikä saa työvaatteen kestämään?
Hyvä, toimiva ja yksilöllisesti mitoitettu työvaate parantaa työntekijän työn tekemisen olosuhteita ja vaikuttaa jopa työssä viihtymiseen. Siksi monet työnantajat ovat päättäneet panostaa laadukkaisiin työvaatteisiin. Toimivuuden lisäksi myös tyylikäs yhtenäinen ilme on työnantajan kannalta tärkeä osa kokonaisuutta. Kun työvaatteisiin panostetaan, halutaan että uudet työvaatteet myös kestävät ja täyttävät niille asetetut vaatimukset mahdollisimman pitkään. Millaisiin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta työvaatteen elinkaaresta saadaan mahdollisimman pitkä?
Kotimainen tuotanto mahdollistaa yksilöllisen valmistuksen
Perheyrityksemme arvot ovat aina ohjanneet työtämme. Me haluamme valmistaa hyvistä materiaaleista kestäviä ja hyvin istuvia työasuja asiakkaiden tilausten mukaan. Näin voimme tarjota työtä Suomessa ompelualan ammattilaisille, joiden osaaminen ja sitoutuminen ovat huippulaatua. Hyvin ja sydämellä tehty työ näkyy myös työvaatteen laadussa.
Samoja kankaita käyttävät muutkin työvaatteiden valmistajat, mutta leikkaamomme ja ompelimomme ammattilaiset saavat mitoituksella ja kaavoituksella työvaatteisiimme juuri oikean istuvuuden ja sopivuuden. Jokainen työntekijä saa työvaatteen, jossa näyttää hyvältä ja voi iloita siitä. Kun vaate istuu oikeista paikoista, se ei lukitse työntekijän liikkeitä, vaan mukautuu työhön. Vaate ei kiristä eikä kulu tai repeä työn kuormituksessa.
Emme valmista tuotteita varastoon, vaan teemme tuotteet aina asiakkaidemme tilausten mukaan. Sitoutunut henkilöstömme tekee kaikkensa, että asiakkaan toiveet toteutetaan nopeasti ja tarkasti.
Laadukkaat raaka-aineet mahdollisimman läheltä
Raaka-aineen laatu on tärkeä osa työvaatteen kestävyyttä. Voidaankin sanoa, että mitä laadukkaampi kangas, sitä pidempi on työvaatteen käyttöikä. Halvimmalla hankintahinnalla ja pitkällä aikavälillä edullisimmalla vaatteella on selvä ero. Iloksemme yhä useammat yritykset haluavat tarkastella työvaatehankintoja vastuullisesti tuotteiden koko elinkaaren näkökulmasta.
Meidän kankaamme tulevat Euroopasta, enimmäkseen Italiasta ja Portugalista. Työvaatteiden vastuullisilla materiaalitoimittajilla on kaikki standardit ja prosessit kunnossa ja voimme luottaa heidän materiaaliensa laatuun ja valmistuksen vastuullisuuteen. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että värjäyksessä ei käytetä vaarallisia väriaineita tai muita Euroopassa kiellettyjä aineita. Puuvillalaaduissa olemme siirtyneet ekopuuvillaan ja käytämme osittain bambusta tehtyä ja ekologisempaa lyocelia korvaamaan perinteisiä puuvillalaatuja.
Oma pesutestaus ennen valmistusta
Tarkkojen ostokriteerien lisäksi testaamme itse jokaisen kangaslaadun. Pesemme ja mittaamme jokaisesta erästä palan, ja säilytämme sen tiedot. Testaamme, miten kangas toimii pesussa ja mitä meidän tulee ottaa huomioon valmistuksessa. Jokaiseen työvaatteeseemme lisäämme aina myös pahvisen tuotekortin, jonka avulla pääsemme jäljittämään tuotteemme kankaan tuote-erään saakka.
Ei heikkoja lenkkejä
Kaikki trikoomateriaalit sekä napit, nepparit ja vetoketjut ostamme suomalaisilta valmistajilta. Pienillä osilla on taipumus muodosta työvaatteiden heikoimmaksi lenkiksi. Tämän me haluamme välttää ostamalla kotimaista laatua. Samalla tuemme myös työllisyyttä Suomessa ja vältämme turhia kuljetuskustannuksia.
Myös ompelulankojen valintaan kiinnitämme paljon huomiota ja panostamme niissäkin hyvää ja kestävään materiaaliin. Saumat eivät ratkeile, kun langat joustavat ja tukevat oikealla tavalla.
Laadukas viimeistely – sillä siisti
Suunnittelemme vaatteisiimme harkittuja yksityiskohtia niin, että vaatteet näyttävä yhtä hyvältä myös pesujen jälkeen. Myös tämän on tärkeää pitkän elinkaaren näkökulmasta.
Vaatteiden silittämien ja saumojen avaamien silittämällä viimeistelevät tuotannossa vaatteidemme laadun. Emme viikkaa ja pakkaa työvaatteitamme muovipusseihin, vaan laskostamme ne väljästi ja ilmavasti pahvilaatikoihin silkkipaperin päälle. Näin työvaatteet saapuvat käyttäjilleen siisteinä ja suorina. Ne viestittävät laatua ja arvostusta.
Oikea huolto pidentää työvaatteen elinkaarta
Työvaatteemme on suunniteltu kestämään toistuvia pesuja laadukkaana. Ne säilyttävät miellyttävyytensä, kokonsa, muotonsa ja värinsä. Oikea huolto ja pesu pidentävät työvaatteiden ikää merkittävästi. Siksi asiakkaidemme kannattaa kiinnittää myös tähän huomiota. Jokaisessa vaatteessamme on pesuohje, josta näkyvät tarkat pesu- ja silityssuositukset. Näitä noudattamalla asiakkaamme voi vaikuttaa työvaatteen kestävyyteen ja pidentää sen käyttöikää.
Hoitovinkkejä: https://www.elaiho.fi/tyovaatteiden-hoitovinkit/
Vastuullinen yritystoiminta
Useat yritykset kuvailevat olevansa vastuullisia toimijoita. Moni kuitenkin pohtii sitä, mitä vastuullinen yritystoiminta oikeasti tarkoittaa. Onko se sitä, että esimerkiksi tekstiilialalla vaatteet valmistetaan kierrätysmateriaaleista? Tämä on kiistämättä yksi vastuullisuuteen yhdistetyistä toimintatavoista, mutta pelkästään se ei vielä tee yrityksestä vastuullista toimijaa. Vastuullisuus on paljon muutakin. Ympäristövastuu on vain osa kokonaisuutta yhdessä esimerkiksi sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vastuun kanssa.
Yksi hyve ei kanna pitkälle
Hiilijalanjäljen ja ympäristöystävällisyyden näkökulmasta parhaan mahdollisen vaatteen valinta vaatii tarkkaa tutkimista, jolloin nähdään, toimiiko yritys vastuullisesti, ympäristöystävällisesti ja eettisesti. Yhden yksityiskohdan sijasta optimaalista olisi siis keskittyä koko tuotanto- ja toimitusketjun toimintaan. Jos tuotetta markkinoidaan vain yhdellä hyveellä, voi piiloon jäädä monta tärkeää asiaa. Tuotteen tulee olla vastuullinen koko elinkaarensa ajan.
Hiilineutraalit ja vastuulliset työvaatteet
Mitä vastuullisuuden ja hiilineutraaliuden katsotaan olevan vaatealalla, se onkin jo moninaisempi kokonaisuus. Työvaatealalla ensimmäinen tarkasteltava asia on tuotteen elinkaaren pituus. Se vaikuttaa olennaisesti sekä työvaatteen hiilijalanjälkeen että vastuullisuuteen. Kestävistä materiaaleista hyvin tehty vaate kestää keskivertoisesti huomattavasti pidempään ja näin hiilijalanjälki ei myöskään kertaudu.
Vaateteollisuuden ympäristöhaitat vähenevät merkittävästi, jos kaikki tuotannon vaiheet tehdään yhdessä paikassa. Kotimaisuus on nostanut entisestään päätään, eikä trendi ei ole tulevaisuudessa muuttumassa. Kotimaiselta työvaateyritykseltä tilattaessa voit olla varma, että saat sellaiset vaatteet, kun olet tilannut ja juuri silloin kuin niitä tarvitset.
Mistä vastuullinen työvaate koostuu?
Kuten aiemmin on tullut ilmi, vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys pitävät sisällään lukuisia asioita vaatealalla. Tässä esimerkkejä siitä, mitä kaikkea on hyvä huomioida, kun puhutaan vastuullisesta työvaatteesta.
Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttaa yhä enemmän se, missä tuote valmistetaan. Kotimaisten tuotteiden menekki on noussut, kun suomalaiset ovat alkaneet jälleen suosimaan laadukkaita kotimaassa toimivia yrityksiä. Esimerkiksi termi lähiruoka on ollut kovassa nousussa jo pidemmän aikaa, eikä ihme! Tästä pohjustuksesta päästäänkin itse aiheeseen eli vaatteiden tuotantoon. Miten lähiruoan voi yhdistää kotimaassa valmistettuun vaatteeseen?
Lähiruoka ja kotimainen vaate muistuttavat paljolti toisiaan. Molempiin pätee lähes samat lainalaisuudet. Kummassakin tapauksessa tuotteen reitti loppukäyttäjälle on lyhyt. Tämän lisäksi kuluttajat vahvistavat alueen taloutta tukemalla yrityksiä, luomalla työpaikkoja kysynnän kasvaessa. Kuluttajien valinnat vaikuttavat myös omaan ympäristöön ja sen hyvinvointiin. Lähellä tuotettu vaate yhdistetäänkin usein kuluttajien silmissä korkealaatuiseen ja ympäristöystävälliseen tuotteeseen. Näin kotimaisuus, vastuullisuus ja eettisyys ovat yhdistyneet vaateteollisuudessa yhdeksi sanaksi, joka on lähivaate.
Kun uskomme kaikki yhdessä suomalaiseen työn laatuun, pidämme yritykset lähellä kuluttajia. Tätä ajatusmallia noudattamalla myös yritykset pitävät heidän yhteistyökumppaninsa sekä muut sidosryhmät lähellä toimintaansa. Yhdelle alueelle keskittynyt tuotanto mahdollistaa sujuvan ja mutkattoman toiminnan kaikkien ryhmien kesken. Lähellä tuotettu vaate on osa vastuullisempaa tulevaisuutta.
Ravintoloissa ja kahviloissa työntekijöiden tulee näyttää hyvältä asiakkaaseen päin. Työvaatteiden tyylikkyydellä viestitään ammatillisuudesta, siisteydestä sekä ennen kaikkea edustetaan brändiä. Työ vaatii kuitenkin myös kaikenlaista taipumista ja jumppaliikkeitä arjessa. Vaatteen tulee joustaa ja säilyttää muotonsa myös kyykistyessä ja kurottaessa jokaisen työntekijän päällä koosta ja kurveistä riippumatta.
Me E.Laiholla olemme tunnettuja maailman parhaasta kokkitakista. Keittiöpuolen henkilökunnalle olemme työvaatteiden toimittajana kestosuosikki. Nykyisin iloitsemme siitä, että myös kahvilat ja leipomot ovat löytäneet meidän vaatteet edistämään työhyvinvointiaan ja brändiään.
Haastattelimme kahvilayrittäjä Susanna Synnerbergiä hänen uusista työvaatteistaan ja niille asetetuista vaatimuksista.
”En halua, että pylly näkyy kun nostan laatikon maasta. Työpäivääni kuuluu kaikenlaista nostamista ja pientä kyykkyliikettä, vaikka myyjän ja asiakaspalvelijan työssä toiminkin. Haluan näyttää asiakkaille hyvältä samanlaisissa vaatteissa kuin meidän sutjakammat työntekijät, mutta tarvitsen kyllä erimalliset housut ”.
Susanna Synnerberg,
kahvilayrittäjä
”Hyvä työvaate on helppo pukea päälle, joustava, hengittävä ja minun tulee näyttää hyvältä ne päällä.”
Synnerbergille vaatehankinnassa erityisen tärkeää, että kaikki työntekijät viihtyvät vaatteissaan ja kaiken kokoisille löytyy sopivat vaatteet. Joustava tilaus- ja toimitustapa oli myös tärkeää.
Varastoja ei haluta pitää, joten henkilökohtaisesti sopivat vaatteet tulee saada nopeasti. Kestävyys oli myös erityisen tärkeää: vaatteita pestään paljon ja niiden tulee olla joka pesun jälkeen kuin uusia.
”Muotonsa menettänyt työvaate tekee ankean olon ja vie ammattiylpeyden”.
”Arvostan todella paljon sitä, että nämä vaatteet sopivat päälle ja näyttävät hyvältä kaikissa tilanteissa, vaikka olen melko kurvikas ja rintava eli sen mallinen, että hyvän mallisia vaatteita ei ihan helpolla löydy työvaatemallistoista. En ole koskaan löytänyt näin istuvia vaatteita aikaisemmin.”
E. Laiho Oy tekee hyvän olon työvaatteita kaiken koon vartaloille. Meiltä saa brändiin sopivat vaatteet esimerkiksi eripituisilla paidoilla ja erimallisilla housuilla. Näin jokainen voi pyllistää ilman paljaan pinnan näkymistä ja silti näyttää hyvältä samanlaisissa vaatteissa.
Hyvä vaate venyy venyttämättä brändiä. Kun investoit kestäviin työvaatteisiin, voit luottaa ettei brändisi venähdä kaarissa ja kurveissa. Asiakkaamme ovat olleet erityisen iloisia siitä, että osaamme nähdä ja ennustaa heidän työnsä harvoinkin toistuvat vaativimmat tilanteet vaatteiden kestävyyden, toiminnallisuuden ja mukavuuden osalta. Hyvä työvaate joustaa, kestää ja tuntuu hyvältä myös näissä hetkissä.
Työvaatteen kuuluu edistää työiloa kaikissa kaarissa ja kurveissa. Hyvä työvaate tekee työpäivän sujuvaksi silloinkin, kun päivään mahtuu monenlaista venymistä ja mutkikkaita tilanteita. Joustavat ja hengittävät materiaalit antavat varmuutta erilaisissa fyysisen työn tilanteissa ja parantavat mieltä stressaavissa tai hikisissä hetkissä. Laadukas työvaate edistää työhyvinvointia ja tekee työnteosta mukavaa.
Kaikille ei voi sopia saman mallinen vaate. Materiaalin valinta ja vaatteen toiminnallisuuden suunnittelu suhteessa työtehtäviin ovat tärkeitä. Se ei kuitenkaan yksin riitä varmistamaan parasta lopputulosta. Me E. LAIHOLLA olemme jo vuosikymmeniä sitten päätyneet siihen lopputulokseen, että eri vartalotyypeille tulee olla erimuotoiset vaatteet. Vaikka vaatemallistot muuttuvat, suomalaiset vartalotyypit pysyvät. E. LAIHON mallistossa kunnioitetaan erikokoisia ja -muotoisia vartaloita varmistamalla kaikille sopivat ja hyväntuntuiset vaatteet kaikille samalla toiminnallisuudella ja brändiväreillä. Näin jokainen työntekijä näyttää tyylikkäältä ja tuntee olonsa hyväksi.
Teemme työvaatteita suomalaisille vartaloille vartalotyypistä riippumatta. Valikoimamme kattaa hyvin istuvat vaatteet kaikenkokoisiin kurveihin. Kokomme ovat aina samat ja voit luottaa niihin. Toimitamme yksittäisiäkin kokoja sujuvasti. E. LAIHO pukee ammattiin. Työasu kertoo ammatista ja antaa auktoriteetin työrooliin suhteessa asiakkaisiin tai muihin työyhteisön ammattikuntiin. Tyylikkyys on tärkeää. Se, miltä asu näyttää ei ole toissijainen asia. Hyvät työntekijät arvostavat työvaatteita, jotka antavat työntekijälle tunteen ammattiylpeydestä. Laadukas vaate on merkki sekä ammatin että työntekijän arvostamisesta.
Kun investoit kestäviin työvaatteisiin, voit luottaa, ettei brändisi venähdä kaarissa ja kurveissa. Asiakkaamme ovat olleet erityisen iloisia siitä, että osaamme nähdä ja ennustaa heidän työnsä vaativimmat tilanteet vaatteiden kestävyyden, toiminnallisuuden ja mukavuuden osalta. Tämä on tärkeää silloinkin, kun nämä tilanteet toistuvat vain harvoin. Hyvä työvaate joustaa, kestää ja tuntuu hyvältä joka päivä – myös työn hankalissa hetkissä.
Uskomme, että kaikki hyvä liiketoiminta perustuu ihmisten väliseen ystävällisyyteen. Myös hyvin valmistettu työvaate on ystävällinen ympäristölleen ja käyttäjälleen.
Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaat, hyvistä raaka-aineista valmistetut työvaatteet, sillä välitämme heistä aidosti.
Meille on tärkeää, että työvaate tuo kantajalleen ryhdikkään olon ja hyvän mielen. On ihanaa, kun työvaate näyttää ja tuntuu mukavalta!
Ammattiylpeys on meille arvokas asia, jota kannamme mukana kaikessa toiminnassamme. Teemme hyvää työtä suurella sydämellä jatkuvasti kehittyen.
+358 19 32 991
Tekninen päällikkö
Jouni Kesälä
puh. +358 40 529 2382
E. LAIHO Oy
Veijolankatu 45
08150 Lohja, Suomi
etunimi.sukunimi@elaiho.fi
Markkinointipäällikkö
Jaana Nurminen
puh. +358 50 593 0763
Myynti
Santeri Nurminen
puh. +358 44 726 8350
Myynti
Taina Pönkkä
puh. +358 19 32 991
Myynti
Ninni Enroth (perhevapaalla)
Toimitusjohtaja
Liisa Laiho
puh. +358 400 506 238